Useampi raskaus ja niiden aiheuttama pahoinvointi oli aiheuttamunt voimakasta oksentelua joka jätti jälkensä takahampaisiin. Hampaiden pinnasta oli syöpynyt kovempaa ulkokuorta (kiillettä) ja alla olevaa pehmeämpää hammasluuta (dentiiniä) runsaasti. Potilasta tilanne häiritsi jatkuvana vihlontana kaiken syömisen ja juomisen yhteydessä. Vauriot olivat paikallisesti vain kahdessa viimeisessä hampaassa molemmilla puolin alaleukaa.
Hoitona päädyttiin tekemään minimaalisella hionnalla olevat e-max (A1 HT) kokokeraamiset pinnat
Ennen ja jälkeen:
Toisella sivustalla päädyttiin säästämään kiillettä tekemällä osakruunut kattamaan vain kärsineen alueen:
Yksityiskohtaisemmat kuvat minimaalisista hionnoista ja lopullinen kuva purennasta (vanhojen hampaiden pintaa ja purentaa käytettiin suunnitelmassa apuna jotta purenta pysyi mahdollisimman hyvänä):
Hoito toteutettiin kahdella käyntikerralla ettei molempia puolia tarvinnut puuduttaa samaan aikaan.
2v sitten jouduttiin iso vanha amalgaamipaikka poistamaan murtumien vuoksi. Paikan laajuuden vuoksi päädyttiin tilalle tekemään keraaminen E-Max kruunu.
Hionnan kulku menee kutakuinkin näin (kuvasarja):
1) Alkuksi poistetaan vanhat paikat hampaasta jotta nähdään kuinka paljon hammaskudosta on jäljellä ja onko paikan alla kariesta.
2) Tämän jälkeen poistetaan vielä huonot, murtumavaarassa olevat hampaan reunat jolloin saadaan tulevan kruunun pohja tarpeeksi kestäväksiä. Lopussa vielä kaikki terävät kohdat kiillotetaan pois ja tehdään pohjasta mahdollisimman sileä ja maksimoidaan kiillepinta. Myös viereisten hampaiden hammasvälit muotoillaan paremmaksi. Paljon kiillettä olevassa hampaassa pystytään hiontasauma jättämään korkealle ja tukemaan sidostumiseen.
Lasikeramia tarvitsee purennassa tilaa 1,5mm ja hammasta on tarkoitus hioa mahdollisimman vähän. Tämä on helpoin havaita karveria käyttäen hampaat purtuna yhteen (karveri löyhästi mahtuu välistä niin keramialle jää 1,5mm ja 0,1mm sementtipaksuus):
Hionnasta otetaan jäljennökset koneelle ja suunnitellaan kruunu purentaan sopivaksi, jyrsitään ja kiiltopoltetaan(potilaan odotellessa 45min)
Kruunua sovitetaan suuhun ja varmistetaan sen istuvuus ja purenta
Sidostaminen tehdään tarkasti ”jokasta kohtaa hierotaan sidosaineella 20 sekuntia” ja loppukovetus sidosaineelle tehdään glyseriinisuojassa jotta sauma-alue kovettuu myös loppuun asti. Tämä takaa hyvän sidostumisen ja sauma-alueen pysymisen samanlaisena hyvin pitkään. Sementtinä relyx ultimate
Maailman suurimmat hammasalan messut ovat käynnissä Colognessa. Messut kestävät 10.3-14.3. Messuilla esitellään paljon uutuuksia ja Sirona näyttää kunnostautuvan tänä vuonna oikeen kunnolla.
Invisalign oikominen
Cereciin tulee mahdollisuus ottaa jäljennöksiä Invisalign kalvo-oikomista varten jolla pystytään tehdä hampaiden oikomisia ilman näkyviä rautoja. Lehdistötiedoite asiasta.
Täysin ohjattu implantointi
Toinen suuri harppaus on tulossa implanttipuolella. Tällä hetkellä suurin osa implanteista asennetaan pitkälti käsivaralta. Tämä johtaa usein implantin epäsuotuisaan asentoon jolloin päälirakennetta on hankala tai mahdoton tehdä hyväksi. Tämä voi johtaa ruuan kertymiseen hammasväleihin, epäesteettiseen lopputulokseen tai rakenteen myöhempään hajoamiseen.
Cerecillä on nyt mahdollista yhdistää 3d röntgenkuvan tieto ja kolmiulotteinen implanttisuunnittelu ja jyrsiä ohjuri jolla implantti saadaan tarkalleen haluttuun kohtaan. Tämä myös varmistaa ettei implanttia asenneta liian lähelle hermoa tai muita herkkiä rakenteita. Nyt julkaistu Cerec guide 2.0 on huima parannus aikaisempaan versioon. Uudessa versiossa ei tarvita kipsimalleja eikä röntgenkuvan oton yhteydessä ei tarvitse olla ohjuria paikoillaan. Koko ohjuri jyrsitään valmiista aihiosta. Lisätietoa asiasta
Osaproteesien jäljennös ja digitaalinen suunnittelu
Infident mahdollistaa osaproteesien jäljennökset ja suunnittelun täysin digitaalisena. Enää ei tarvitse ottaa hankalia perinteisiä jäljennöksiä vaan digitaalinen jäljennös ajaa saman asian. Teknikko voi tilta Infidentistä rankaa varten poltettavan vahauksen malleilla tai suoraan metallisen rangan ja muovimallit