Kuluneisuuden ja esteettisten vaatimusten takia purenta kuntoutettiin kokonana keraamisilla kruunuilla, osakruunuilla ja onlaylla 3vuotta sitten. Alkumallien perusteella tehtiin vahaus joka siirreettiin suuhun
Alkutilanne ja seurantakuvat yhden ja kolmen vuoden jälkeen viikonlopun muodonmuutoksesta:
Röntgennäkymä ennen ja nyt kolme vuotta toimenpiteestä
Välillä ajaudutaan tilanteeseen jossa lähes koko hampaisto on paikattu muovilla. Erityisesti jos muovipaikkaus tehdään nopeasti purenta pääsee madaltumaan.
Kyseinen tapaus tuli toiselta hammaslääkäriltä jossa oltiin keskimäärin vuosittain paikattu 10 lohkeamaa ja purenta oli mennyt kokoajan huonompaan suuntaan. Kliinisessä ja radiologisessa tarkastelussa havaittiin useita reikiä, kolme tulehdusta juuren kärjessä ja lähes jokaisessa paikatussa hampaassa huonoja saumoja ja osittain irti olevia paikkoja.
Tulehdukset hoidettiin ensin pois juurihoitamalla
Kulunut purenta
Röntgenkuvissa havaitaan runsaasti paikattu, saumavuotoja, kairesta, lohkeamia
Kolme hammasta juurihoidettiin, jotta yleisterveyteen vaikuttava tulehdus saatiin pois
Tulehduksien poiston jälkeen hampaistosta otettiin pintamallit joiden avulla suunnittelin uudet hampaat (virtuaalinen vahaus).
Virtuaalinen vahaus 3d tulostettiin ja siirrettiin potilaan suuhun omien hampaiden päälle, jotta voitiin varmistaa miltä uudet hampaat näyttävät ja miten purenta toimii:
Uutta purentaa kokeiltiin viikon ajan jonka jälkeen muoviset väliaikaiset hampaat muutettiin keraamisiksi laminaateiksi, kruunuiksi ja yhdeksi sillaksi muutaman päivän aikana:
Ohessa aina alku- ja loppukuva (kontrolli 3 kk jälkeen)
Röntgenkuvien näkymä ennen ja jälkeen hoidon:
Kyseisenlainen molempien leukojen muutos hintaluokassaan voi olla 10 000- 15 000 väliltä parhaalla keraamisella materiaalilla tehtynä.
Viime keväänä tekemäni purennan kuntoutus. Potilaan suurin ongelma oli jatkuvat kivut purentalihaksien ja leukanivelen alueella. Öiseen aikaan pidettävä purentakisko auttoi, mutta lihakset ja nivelet väsyivät päivän aikana johtuen voimakkaasti madaltuneesta ja kuluneesta purennasta. Purennan madaltuminen oli seurausta laajoista muovipaikoista jotka eivät ole kestäneet potilaan kovaa purentaa. Tällöin purenta keskittyy etualueelle joka kohtaa myös etuhampaiden voimakkaaseen kulumiseen ja lopulta kärkipurentaan.
Potilaan alkutilanteesta otettiin jäljennökset jonka avulla teetettiin vahaukset uusista hampaista. Vahatut muodot siirrettiin suuhun hoitoviikon maanantaina, purentaa tarkasteltiin viikon aikana kaksi kertaa jonka jälkeen viikonlopun aikana muoviset muotit poistettiin ja tehtiin kopiona keraamisiksi kruunuiksi.
Profiilikuvat uudesta ilmeestä
Purentakuvio nivelasemassa
Kaikki kivut leukanivelestä ja lihaksista ovat pysyneet poissa hoidon jälkeen. Purentakiskoa ei ole vielä tehty koska hampaiden kiristely ja narskuttelu on jäänyt hoidon jälkeen olemattomaksi.
Potilaan purenta oli madaltunut takahampaiden laajojen muovipaikkojen ja kovan purennan johdosta. Takahampaiden laajat muovipaikat eivät pysty kannattelemaan purentaa joka aiheuttaa purennan siirtymisen etualueelle. Etualueen hampaat eivät kestä yksinään kovaa purentaa vaan lähtevät helposti kulumaan.
Kyseisessä tapauksessa päädyttiin korottamaan purenta leukanivelelle suotuisampaan tilanteeseen samalla saaden esteettinen lopputulos. Potilasta häiritsi voimakkaan aukkoinen hammaskaari joka saatiin hiontateknisesti hampaiden asentoja ja pulleuksia säätämällä umpeen. Alahampaat kulmahampaasta kulmahampaaseen säätettiin ennallaan. D.46 jouduttiin poistamaan hoidon aikana epäsuotuisan juurihoidon takia ja korvataan myöhemmin implantilla.
Hoito toteutettiin teknikon tekemillä vahauksilla jotka siirrettiin suuhun alkuviikosta ja koko muutostyö muuten tehtiin yhden viikonlopun aikana.
Takahampaiden poiston ja voimakkaan purennan seurauksena potilaan jäljelle jääneet etuhampaat olivat erittäin kuluneet. Yläleuan hampaisiin päädyttiin tekemään kruununpidennysleikkaukset ja täyskeraamiset sillat. Alaleuan hampaat korotettiin yksittäisillä keraamisilla osakruunuilla/laminaateilla. Materiaalina käytettiin E-max A2 HT.
Kuvat alku- ja lopputilanteesta
Kontrollikuvat 4kk hoidosta:
Välivaiheita
Kruununpidennysleikkauksen ja väliaikaisten hiontojen jälkeinen tilanne